3. lokakuuta 2016

KIANTOA PUTKASSA Taiteiden yönä Suomussalmella

Ilmari Kianto -seura osallistui toisen kerran järjestettyyn Suomussalmen TAITEIDEN YÖN tapahtumaan perjantaina 16.9.2016. 
KIANTOA PUTKASSA -idea osoittautui menestykseksi. Putkassa kävi kahden tunnin aikana noin 80 henkilöä kuuntelemassa otteita Ilmari Kiannon Omat koirat purivat -teoksesta, jota Anna-Liisa Helttunen luki yleisölle non stoppina. 
Suomussalmen kunnantalon kellarikerroksessa sijaitsevat putkat ovat aitoja valtion putkia, joita nykyään kunta vuokraa yhdistyksille varastotiloiksi. 
Kianto-seuran kirjavarastona toimiva 1970-luvun putka ja Kiannon vankila-aika kiinnostivat yleisöä välillä ruuhkaksi asti. Monelle Kiannon teos uusi dramaattinen kokemus. 
Omat koirat purivat -kirjaa voi lainata muun muassa Suomussalmen pääkirjastosta. 

Kuvassa Raimo Halonen ja Anna-Liisa Helttunen. Kuva: Tiina Helttunen.