5. helmikuuta 2013

Ilmarin päivä 2013 satujen äärellä


Suomussalmella 16. tammikuuta vietetty Ilmarin päivä pohti tällä kertaa satujen merkitystä. Vaikka pakkanen paukkui, Alvarissa pidetty iltatilaisuus kokosi yhteen 74 satujen ystävää.

Illan aiheeseen johdatteli Kyllikki Suopelto, joka kertoi Turjanlinnan satujen synnystä ja vastaanotosta. Hän on tehnyt aiheesta pro gradu -työnsä. Kirjailija, lääkäri ja Napero-Finlandia-sadunkirjoituskilpailun ylituomarina toimiva Niilo Keränen pohti tilaisuudessa satujen merkitystä.

"Lapset kuuntelevat ja lukevat edelleen satuja. Nekin lapset, jotka jo itse lukevat, haluavat kuulla kerrottua satua. Sadut ovat erinomainen yhdessäolomuoto. Vaikka jotkut klassiset sadut ovat hyvinkin julmia, ne päättyvät kuitenkin onnellisesti. Vanhempien sylissä tai lähellä on turvallista kuunnella ja palata vielä askarruttamaan jääneisiin asioihin."

Ilmari Kianto -seura kiittää seuraavia Ilmarin päivää tukeneita yrityksiä:
Suomussalmen Kirjakauppa, Kukkakauppa Silmu, Ämmän leipä / Herkkusuu, Kultainen Kukko, Keraamikko Ulla Harju, Foto-Sampola, K-Market Kirsikka ja Kiantama Oy.

Taiteen perusopetuksen Ranttalit-teatteriryhmä kertoi lumimuori
Nellan tarinan. Esityksen ohjauksesta vastasi Seija Rannikko.
Kyllikki Suopelto kertoi Turjanlinnan satujen synnystä.
Vuonna 1915 "omille ja muille Suomen lapsille opiksi ja
huviksi" ilmestyneestä kirjasta on otettu 12 painosta.
"Lapsella on vähän tietoa – saduista saa lisää. Lapsella
on vähän kokemusta – satusankariin samaistumalla"kokee"
uusia asioita", Niilo Keränen pohti satujen merkitystä.
Ilmarin päivän satuteema viihdytti Alvarin yleisöä.
Olli-Matti Lappalainen kertoi MLL:n tarjoamista isä-lapsi-
kerhoista Suomussalmella.
Iltatilaisuuden aikana lapset kirjoittivat ja kuvittivat Sadutus-
työpajassa Seija Rannikon ohjauksessa kolme satua, jotka
myös esitettiin yleisölle yhdessä.